sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Vanhojen muistelua - Malta






Kävimme Maltalla vuonna 2012. Päätimme tehdä irtioton arjesta ja suuntasimme ”tee-se-itse” matkalle Maltalle. Suomen talvilomasesonki ei ole niitä otollisimpia hetkiä Maltan lomalle, jos lämpöön haluaa. Me emme ole niitä rannalla löhöilijöitä, jotka nauttivat kuumuudesta, joten meille kyseinen ajankohta oli mitä parhain. 

Lennot Suomesta Maltalle olivat lyhyellä varoajalla (olikohan viikon tai kahden viikon varoajalla) useita tuhansia neljälle hengelle, joten päätimme mennä laivalla yli Ruotsin puolelle ja lähteä Skavstasta Ryanairilla (n. 300€/4hlö lennot eestaas +  laiva n. 100€ sisältäen autopaikan).

Talviloman aikana Maltalla on vähän turisteja, joten hotellitarjonnasta on varaa mistä valita. 

Saimme todella edullisesti (n. 300-400€/viikko) Melliehaassa sijaitsevasta neljän tähden hotellista (Pergola Club Hotel & Spa) ison perhehuoneen, jossa oli ruuanlaitto mahdollisuus. Hotellissa oli myös iso ulko- ja sisä-allas. Sisä-allas olikin ahkerasti käytössämme. 

Moni ajattelee, että jos lomalle lähdetään, niin ruokia ei kyllä itse tehdä. Me taas ajattelemme, että tehdään mahdollisimman paljon ruokia itse, koska lapsemme allergiat ovat niin pahoja.  
 
Suomesta ”salakuljetimme” matkalaukussa mausteet, mitä tarvitsimme ja tulipa laukussa myös gluteeniton näkkileipä- ja spagettipakettikin mukana.  

Maltalla hotellimme vieressä oli pieni ruokakauppa, josta haimme mm. kanaa, vihanneksia ja hedelmiä. Pääasiassa kävimme isommissa ”marketeissa”, kuten Scotts:ssa, jossa oli valinnan varaa myös allergiselle.

Vuokrasimme etukäteen netin kautta auton Maltalta. Vuokra taisi olla n. 100-150€/viikko. Vuokra-auto odotti lentokentällä valmiina palmujen alla.    

Oi sitä tunnetta, kun saavuimme perille lämpöön palmupuiden huminaa kuuntelemaan. Suomessa oli melkoiset pakkaset ja runsaasti lunta lähtiessämme, joten olihan sitä ihan erilainen fiilis Maltalle päästyä. 

Ajelimme vuokra-autolla pitkin Maltaa. Malta onkin siitä kiva paikka, että autolla pääsee mihin vain ja kaikki on suhteellisen lyhyen välimatkan päässä. 

Maltalla on vasemmanpuoleinen liikenne, joten se pitää muistaa kun miettii vuokraako auton. Maltalla on kaikenlaisia teitä niin kärrypoluista asfalttiteihin. Kävimme eri puolella maltaa ihailemassa erilaisia maisemia ja rohkeni toinen lapsistamme myös kylmien aaltojen armoille. 

Keskivaiheilla viikkoa vierailimme Kozon saarella. Kozo on kyllä kokemisen arvoinen paikka! 

Lauttamatka Kozolle ei paljoa maksanut ja vuokra-autolla pääsi liikkumaan hyvin pitkin Kozoa. Kozo oli myös tuohon ajankohtaan turistirysä eli siellä oli muitakin turisteja meidän lisäksi. 

Viimeisinä päivinä Maltalla oli melkoinen myrsky. Valitettavasti jokunen turistikin menehtyi, kun aallot tempaisivat rannalta myrskyä seuranneita turisteja mereen. Ihmettelimmekin miten ihmiset uskalsivat mennä niin lähelle rantaa katsomaan tyrskyjä. Olihan ne näyttäviä, mutta ei niin näyttäviä että sitä itseään alkaisi vaarantamaan. 

Täytyy tunnustaa, että kyllä mekin melko nopeasti lähdettiin lipettiin, kun meri ensin vetäytyi ja sitten merivesi tulvi rannan tuntumassa autotielle saakka, missä me olimme.

Seuraava jännittämisen paikka oli se, että pääsemmekö saarelta pois, koska suurin osa lentoyhtiöistä ei lentänyt siinä säässä.
Lentoyhtiömme (Ryanair) sen sijaan lensi. Voin rehellisesti sanoa etten ole koskaan ennen pelännyt niin, kuin sillä lennolla, kun myrsky riepotteli konetta.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Malta oli kaunis pieni maa, jonne voisi vaikkaa muuttaa, ainakin talvikuukausiksi. Kesät mahtavat olla ihan liian kuumia minulle...

Helppoja ja nopeita ruokia, jota teimme Maltalla:

  • Salaatit (broiler, hedelmä yms.)
  • Pikariisi ja pihvit: broiler, nauta jne.
  • Makaroonimössö eli jauhelihaa ja makaronia (gluteeniton makarooni tuotiin kotimaasta) jne.

 

Maltalle lähtiä:

  • Tutustu Maltan tarjontaan etukäteen ja mieti mitä haluat nähdä esim. Unescon kohteet, Kozon saari yms. http://www.malta.com/en
  • Liikkumisesta löytyy tietoa myös suomeksi: http://www.pienimatkaopas.com/malta/liikkuminen.html
  • Maksullisen auto safarin sijaan voit itse vuokrata edullisesti auton ja tehdä omat safarisafarit
  • Lapset nauttivat erilaisista maisemista Maltalla mihin vuoden aikaan vain, mutta rantaleijonien kannattaa suunnata Maltalle keväällä ja syksyllä, kesällä voi olla rantaleijonallekin liian kuuma
  • Maltan turistirysäkausi on kesä-elokuussa
  • Ruokakauppoja ei helposti erota katukuvasta, joten googleta mitä ruokakauppoja lähellä hotelliasi on

torstai 23. huhtikuuta 2015

"Äiti mun yläpuolella ui haikala ja katso Nemo!"



Tällä kertaa seikkailimme Tukholman Djurgårdenin kaupunginosassa sijaitsevassa vesimuseossa eli Aquaria Vattenmuseumissa. Lapset olivat aivan haltioissaan meduusoista, merihevosista, merimakkaroista, meritähdistä, haikaloista, piraijoista ja rauskuista. Kerrassaan kokemisen arvoinen paikka!


 

Vesimuseon ensimmäinen etappi on trooppinen sademetsä lampineen, jossa uiskentelee mm. piraijoita

Sademetsässä on yhtä kuumaa ja kosteaa kuin oikeassakin sademetsässä. Polku vie lammen rantaa, katoksen alle. Katoksen alla kannattaaki odotella hetken aikaa, sillä kymmenen minuutin välein sademetsän taivas pimenee, salamat jurisevät ja alkaa hetken kestävä kaatosade. Tästä kannattaakin puhua lasten kanssa ennen sademetsään menoa, sillä meidän lapsi säikähti niin pahasti että huusi koko sadekuuron ajan. Sateen jälkeen taas pilvet väistyvät ja edessä aukeaa kaunis viidakkonäkymä. Sademetsän loppuosassa on hieman keinuva riippusilta, joka oli lasten mieleen, mutta ennen riippusillalle menoa kannattaa kuikistella kuinka isoja kaloja lammessa uiskentelee. Lapselle tämä lyhyt sademetsäkierros oli kuin viidakkokirjasta! Ja kurvasivatkin monta kertaa sen uudestaan ja uudestaan läpi.

Ps. Piraijoiden ruokinta aikaan sademetsä oli täynnä väkeä. Jos haluaa käydä rauhallisempaan aikaan, niin kannattaa tsekata etukäteen merimuseon nettisivuilta mihin aikaan ruokailu on.

 

Ison altaan rauskut olivat paikan ehdoton vetonaula!

Lapset ihastelivatkin niitä enemmän kuin haikaloja. Taidettiin me aikuisetkin ihailla. Itse istuin parisen kymmentä minuuttia katsomassa rauskujen taijanomaista lipumista. Saimmekin kokea melkoisen rauskujen shown, kun rauskut ryhmässä kiertelivät pitkin allasta ja kurvailivat altaan alaosasta lasin pintaa hipoen kohti altaan yläpintaa. Voi sanoa että melkein pääsi koskemaan rauskuja. Haikalatkin parveilivat, mutta ei yhtään niin näyttävästi kuin rauskut.


Lapsille oli tehty lasipintainen käytävä, jonka kautta he pääsivät katsomaan mm. haita ja rauskuja ihan rauhassa. Hait uivat lasisen käytävän yli ja taisipa jokunen lapsi säikähtääkin niitä, kun luulivat niiden pääsevän lasiseinän läpi. Rauskut olivat melkoisia linssiludeja ja kävivätkin lasinpintaa pitkin lipumassa ja morjestamassa lapsia.


Arvatkaapas minkä kalan jokainen lapsi tunnisti? No Nemon tietenkin! 

Pääsiäisloman aikaan paikalla oli paljon eri maalaisia ihmisiä, kuten ruotsalaisia, saksalaisia, italialaisia, venäläisiä jne. ja ainoa mitä tunnistin oli lasten suusta moneen otteeseen kuultu lause: "Nemo, Nemo!". Valitettavasti Nemoa tuli ihasteltua niin, ettei muistettu ottaa kuvaa.

Vesimuseossa oli paljon muitakin erilaisia otuksia, kaloja yms., mutta ehkä mieleenpainuvimpia olivat merihevoset. Niitä olikin paljon erilaisia. Pienenriikkisiä merihevosia oli mahtaka seurata lasin läpi. Oudoimpia olivat pohjalla mötköttäneet merimakkarat ja hiekasta kurkistavat merimadot ja ne olivatkin äitin lemppareita ;)


 
 

Merimuseossa vierähti tovi aikaa, onneksi mesimuseon kahvilasta saimme koko allergiselle perheelle kohtuuhintaiset jäätelöt ja sitten painelimmekin jo Vikinglinen bussiin. Vikinglinen viimeinen bussilinja kulkeekin kätevästi Djurgårdenilta suoraan laivalle. 

Djurgårdenilla merimuseon vieressä ja läheisyydessä ovat mm. Gröna lund -huvipuisto (auki kesäisin), Skanssen (maailman kuuluisin ulkoilmamuseo, joka on ruotsi pienoiskoossa kotieläimineen ja jossa on eläinpuisto),  Vaasa museo (laivamuseo), Junibacken (Peppi pitkätossun ja muiden satuhahmojen koti) yms.

Näkemisiin!

perjantai 30. tammikuuta 2015

Uusi ruokareseptipalvelu allergisille!



Välillä tuntuu niin puulta vääntää samoja ruokia. Pää löi tyhjää, mutta ei enää! Jonkin aikaa sitten oli jossakin aamu-uutisissa juttu uudesta palvelusta, josta löytyy allergisille ruoka-ohjeita. Ihan mahtavaa! 

Käykäähän tutustumassa ERIMENUUN! http://www.erimenu.fi/
Tästä pääset suoraan ruokaohjeisiin: http://www.erimenu.fi/ruokaohje/

Köyhällä on halvat huvit, mutta lapsille maistui muussi lihapihveillä! :D

Tallinna ja ruoka-aine allergiat


Blogissa on valitettavasti ollut hiljaista, kun en ole kerennyt kirjoitella, mutta tästä on hyvä jatkaa...

Tallinnassa olemme käyneet muutaman kerran. Viimeksi viime viikolla kävimme pikaisen reissun. Onhan Tallinna kiva ja helppo kaupunki. Lyhyet matkat ja jalan pääsee. Kesällä todella kaunis. Kiersimme viime kesänä jalan ympäri Tallinnaa. Ilma oli mahtava ja niin olivat näkymätkin! Emme suunnitelleet mitään muuta kuin, että kierrämme rauhassa. Lapsetkin tykkäsivät linnoista ja näkymistä. Ja yllättäen jaksoivat hirvittävän pitkän lenkin kävelläkin.


Tallinna ja ruoka-aine allergia

Useissa ravintoloissa, etenkin Sokos hotelli Virun alapuolella sijaitsevassa Amarillossa mainostetaan, että meiltä saa gluteenittomana esim. hampurilaisia ja PAH sanon minä! Viimeksi viime viikolla ko. Tallinnan Amarillossa käyneenä, saimme ei oota, "ei meiltä saa gluteenittomana hamppareita yms.". Miksi sitten selkeällä Suomen kielellä ruokalistassa lukee, että meiltä saa gluteenittomana??? Yritin pyytää lapselle ihan vain pelkkää kanafilettä pikkasen maustettuna ja ranuja tai pihvi ja ranuja, niin eipä saatu. Tarjoilijan mukaan listalta pitää ottaa. Kyseinen tarjoilija ollut muutenkaan mitenkään sillä päällä, että mitään kellekään möisi saatika oikein ollut halukas suomea puhumaan. Noh, uskaltauduimme ottamaan lapselle kid´s chiken:n ja onneksi ei tullut mitään eli passasi ainakin meille. Noista kun ei tiedä aina millä ne kuorruttaa niitä vaikka lukisi "gluteeniton", voi silti sisältää vehnää yms. 

Tavallisista ravintoloista luulisi saavan ruokaa, kunhan ottaa taas sen suomi-englanti- ja vielä viro - allergialistan! No sitähän meillä ei tällä kertaa ollutkaan mukana ja sen kyllä huomasi Amarillossa asioidessamme. Olisimme varmasti saaneet parempaa kohtelua tai tarjoilija olisi ymmärtänyt miksi meille ei käy se, tämä ja tuo, kun on muitakin allergioita viljojen lisäksi.

Hesburgerista ei kuulemma saa gluteenittomia, sitä ei edes kokeiltu. McDonaldsilta ei myöskään saa muuta kuin ranskalaiset gluteenittomana. 

Gluteenittomat ravintolat

Tällaisia on suositeltu gluteenittomille, mutta emme ole testanneet: Kivi Paber Käärid, Peppersack, Kalle Kusta, Olde Hansa, Aed, African kitchen, Scotland Yard, Vanhassakaupungissa ravintola Museum, Olympia-hotellissa oleva Senso ja Restoran Talukörts.

Jos jollakulla olisi hyviä allergisille soveltuvia ravintoloita Tallinnassa, niin vinkatkaahan tänne!